PERINTEET

Porin prikaatin historiaa


Porin prikaati on yksi maamme vanhimmista ja kuuluisimmista joukko-osastoista. Joukon perinteet ulottuvat pitkälle ruotsinvallan aikaan. Perustaja oli Kustaa II Adolf, ja ajankohta oli 16.2. 1626. Tällöin Ruotsi tarvitsi joukkoja Puolan sotaan. Rykmentin ensimmäinen komentaja oli eversti Arvid Horn, jonka nimeä kantaen rykmentti taisteli Baltiassa menestyksellä Puolaa vastaan.

Yhdessä ratsuväen "hakkapeliittain" kanssa loi suomalainen kevyt ja tulivoimainen jalkaväki kuolemattoman maineen taistelukentillä ratkaistessaan voitokkaasti monet kuuluisat taistelut 30-vuotisen sodan aikana. Näistä kuuluisimpia on Lützenin taistelu, jossa itse sankarikuningas 6.11.1632 kaatui.

Sodasta rykmentti palasi Suomeen marraskuussa 1649 menetettyään 23 vuoden aikana 15 000 miestä kaatuneina, tauteihin kuolleina ja kadonneina. Jäljellä oli 250 tervettä miestä. Ruotsista oli tehty suurvalta ja porilaiset olivat antaneet siihen raskaan panoksen.

Seuraavina vuosikymmeninä rykmentti taisteli mm. sodissa Puolaa, Brandenburgia ja Venäjää vastaan. Taistelut käytiin pääasiassa Baltiassa, Inkerinmaalla ja Saksan pohjoisosissa. Rykmentti oli vuosikausia varusväkenä mm. Riiassa. Vuonna 1657 porilaisten vahvuudesta kuoli ruttoon 90%.
 


Porin rykmentti

Suurvallan romahdus Suuren Pohjan sodan aikana 1700-1721 vaati porilaisilta raskaat uhrit. Nyt nimikin oli jo virallisesti Porin Rykmentti. Ensimmäinen kerta, kun nimi oli virallisesti asiakirjoissa, on eversti Wilhelm Bockin nimityskirja 21.11.1674.

Rykmentti taisteli omalla nimellään koko sodan ajan ja karhuliput olivat esillä Narvan lumituiskussa 1700, Pultavan paahteessa Ukrainassa 1709, Napuen kentällä 1714 ja Norjan tuntureilla vuodenvaihteessa 1718-1719. Kaikki em. taistelut ja monet muut ovat jääneet kultakirjaimin maailman ja Euroopan sotahistoriaan. Näissä taisteluissa porilaisten karhuliput näyttivät mallia koko Karoliini-armeijalle.

Näissä taisteluissa rykmentit marssivat haamujen armeijaan, sotavankeuteen tai tuntemattomille teille. Rykmentti perustettiin sodan aikana uudelleen ainakin 7-8 kertaa ja aina uudelleen se tuhoutui tai kului loppuun. Tuho kohtasi useimmiten ulkomailla kaukana kotimaasta. Miehitetyn maan kansalaisen asema kotimaassa oli vähintään yhtä vaikea ja maa menetti tässä sodassa kolmanneksen väestöstään sairauksiin menehtyneinä, sodan uhreina ja sotavankeina.

Ruotsin suuruuden aika oli sodan seurauksena lopullisesti ohi.

 

Suomi Venäjän yhteyteen

Vuosisadan lopulla käytiin kuitenkin kaksi merkittävää sotaa Venäjää vastaan nimittäin Hattujen sota ja Kustaan sota. Koko 1700-luku oli rykmentille ja maalle taistelua idän ja lännen välillä. Tapahtumat ennakoivat maan tulevan aseman radikaalia muutosta. Muutos tapahtui Suomen sodassa 1808-1809. Sodan seurauksena Suomi irrotettiin 70O-vuotisesta yhteydestään Ruotsiin ja liitettiin suuriruhtinaanmaana Venäjään.

Suomen sodan jälkeen porilaisuus tuli tunnetuksi erityisesti kansallisrunoilija Runebergin ansiosta hänen kuuluissa "Vänrikeissään". Sen sankari kuvaavat hyvin suomalaisten, porilaisten ja kansan syvien rivien tuntoja sodasta. Taistelupaikat kuten Juuttaa, Lapua, ja Siikajoki ovat meille tuttuja. Nimet saavat jokaisen "Vänrikkinsä" lukeneen silmät kostumaan. Karu tosiasia kuitenkin oli, että urotöistä huolimatta sota hävittiin.

Ruotsinvallan ajoista prikaatille jäivät arvokkaat perinteet: nimi, lippu ja marssi. Marssimme tosin on otettu kansan ja sen puolustusvoimien käyttöön.
Autonomian aikana 1809-1917 sotaväki oli aluksi 5Ov. lakkautettuna. Ruotujakolaitos kuitenkin säilytettiin.

Krimin sodan seurauksena perustettiin tarkka-ampujapataljoonia v.1855 ja myös Porin Rykmentin ruodut perustivat sellaisen. Ruotujakoiset joukot lopetettiin v.1868 ja laitos jäi historiaan.
Vuoden 1878 asevelvollisuuslain perusteella perustettiin uudet tarkka- ampujapataljoonat, joista 2. Turun Suomen Tarkkampujapataljoona toimi Turussa vv 1880-1901. Pataljoona on Porin prikaatin perinnejoukko.


Vapaussodassa Satakunnasta koottuja miehiä alettiin valkoisen armeijan sisällä kutsua Porin pataljoonan nimellä. Huhtikuun 1. v. 1918 muodostettiin virallisesti Porin Rykmentti, joka osallistui Vapaussodan taisteluihin Satakunnassa ja Tampereella. Voitonparaatiin 16.5.1918 Helsingissä pääsi 75 porilaista. Heitä kenraali Mannerheim tervehti sanoen Hyvää päivä, Porin urhot, minä kiitän teidät, te Porin pojat, voittoistanne Laviassa, Ikaalisissa, Pomarkussa, Ahlaisissa ja muualla".

Vapaussodan jälkeen rykmentti siirtyi kesällä 1918 Turkuun ja sai 18.3. 1919 nimen Porin Rykmentti. Itsenäisyyden ensimmäiset vuosikymmenet olivat ankaraa työtä ja kurinalaista koulutusta. Kovan koulutuksen ja hyvien tulosten lisäksi rykmentti oli kuuluisa loistavista urheilusuorituksistaan. Sen riveissä palvelivat aikanaan mm. tulevat olympiavoittajat Paavo Nurmi ja Harri Larva.

 
Porin Pataljoona

Porilaisten maine ja koulutustaso joutuivat syksyllä 1939 kovaan ja karmeaan testiin. Lokakuun 5.1939 tuli käsky siirtyä suojajoukkokokoonpanoon, joka tarkoitti lähtöä kannakselle. Rykmentin komentaja eversti Polttila tarkasti joukot 6.10. klo 15.00 Turun kasarmin kentällä, puhui porilaisilleen harkitusti ja miehekkäästi, muistutti rykmentin perinteistä ja tähdensi kaikkien velvollisuutta täyttää omat tehtävänsä. Komentaja ilmoitti myös, että rykmentti oli lakannut olemasta Turussa. Sen perinteitä jatkaa 1. Prikaatin 111 Pataljoona, Porin Pataljoona, joka oli joukon sodan aikainen nimi.

Pataljoona taisteli talvisodassa Leipäsuolla ja Viipurinlahdella kärsien kovia tappioita ankarissa olosuhteissa taisteluissa ylivoimaista vihollista vastaan, tehtävänsä kunniakkaasti täyttäen kuten komentaja oli edellyttänyt.

Jatkosodan aikana porilaiset taistelivat monilla rintamalohkoilla, olihan porilaisia koulutettu jo kymmeniä tuhansia. Porilaisperinteisten joukkojen taistelujen tie oli vuosina 1941-45 pitkä, raskas ja nuoren veren viitoittama. Taistelut vaativat raskaan veron, mutta itsenäisyys säilyi eikä maata miehitetty. Uhrien ansiosta Suomen lippu ja Prikaatin lippu ja Killan lippu liehuvat itsenäisen Isänmaan tunnuksina.


Turkuun ja edelleen Säkylään

Sodan jälkeen päämaja määräsi joukko-osaston sijaintipaikaksi Turun ja Heikkilän kasarmit ja Ispoisten ampumaradalla olevat rakennukset. Rykmentti oli jälleen Turussa ja alkoi sopeutuminen rauhanajan koulutukseen ja elämään. Harjoitusalueet alkoivat 1950-luvulla käydä kaupungin laajentumisen vuoksi ahtaiksi ja alettiin suunnitella joukko-osaston siirtoa uudelle paikkakunnalle.

Valtioneuvosto päätti sitten 9.9.1959 myöntää puolustusministeriöille luvan pakkolunastaa Säkylän ja Köyliön alueelta 4000 ha:n alue tulevan varuskunnan käyttöön. Rakentaminen aloitettiin 20.11. 1959 ja ensimmäiset joukot siirtyivät evl Kalevi Kuuselan johdolla Huovinrinteen varuskuntaan Säkylään 25.8.1963,jolloin oli II pataljoonan tuloparaati. Prikaati eli kahdella paikkakunnalla elokuun 7. päivään 1966, jolloin se oli koossa yhdellä kasarmialueella.


Prikaatin ja sen perinnejoukkojen vaiheisiin on alusta lähtien kuulunut kymmeniä sotia ja satoja taisteluita. Viimeinen vaihe on ollut sen historian parasta aikaa. On saatu elää itsenäisessä Isänmaassa 60 rauhan ja kehityksen vuotta. Näistä vuosista Säkylässä on oltu neljä vuosikymmentä. Maakunta on ottanut porilaiset omakseen ja prikaati tunnetaan koko maassa ja myös laajalti ulkomailla korkeasta koulutustasostaan ja kansainvälisten joukkojen koulutuksen koulutuskeskuksena. Prikaati on myös yksi harvoista kehitettävistä varuskunnistamme.