15.12.2014

Porilainen -lehden lukeminen verkossa



 

Porilainen -lehti verkossa 

Porilainen -lehti on luettavissa myös verkossa. Nettisivuillemme on tallennettu lehdet vuodesta 2001 alkaen.
 
Nettiversiossa on vain osa painetusta lehdestä. Siitä puuttuvat aliupseerikursseihin liittyvät artikkelit koska niissä on nimitietoja ja henkilökuvia. 
Lehti siirretään nettiin viiveellä. Tällä hetkellä esillä on numero 2/2014. Numero 3/2014 on jaettu jäsenistölle lokakuussa. Joulukuussa killan jäsenet saavat lehden n:o 4/2014. Lehti numero 3/2014 siirretään nettiin tammikuussa 2015.
 
Porilainen -lehden saa tuoreeltaan paperiversiona kotiin kannettuna liittymällä killan jäseneksi. Jäsenyys on helppo tehdä nettisivuillamme olevan lomakkeen avulla. Jäsenmaksu on tällä hetkellä 20 euroa vuodessa. Sillä hinnalla saa neljä Porilainen -lehteä sekä kaksi Maanpuolustaja -lehteä. Mikäli liittyminen tapahtuu vielä tänä vuonna, ensimmäinen jäsenmaksu peritään vuodelta 2015.
 
 


PALUU




AJANKOHTAISTA







© Porin prikaatin kilta ry 2016