10.6.2012

Sotavahinkosäätiö on palkinnut maanpuolustustyötä



 
 
 
Killalle tunnustusta maanpuolustustyöstä
 
Sotavahinkosäätiö on palkinnut 14 yhteisöä ja 6 henkilöä maanpuolustuspalkinnolla. Porin Rykmentin-Porin Prikaatin Kilta ry sai palkinnon varusmiesinfojen pitämisestä. Palkinnon suuruus on 1.500 euroa.
 
Kilta on jo vuosia järjestänyt Porin Prikaatiin varusmiespalvelukseen astuviille ja heidän omaisilleen infotilaisuuksia. Työtä on tehty yhdessä MPK:n kanssa. Tilaisuuksissa puolustusvoimien edustajat kertovat niistä käytännön asioista, jotka varusmies kohtaa palveluksessa ollessaan ja miten erilaisiin tilanteisiin saa apua. Asiasta kertovat mm. kouluttajat ja sosiaalikuraattorit. Myös sotilaskodin puheenvuoro kuuluu asiaan. Lisäksi järjestäjien edustajat vastaavat osanottajien kysymyksiin.
 
Tilaisuuksia pidetään kahdesti vuodessa. Tilaisuudet ovat keränneet runsaasti osanottajia. Tämän vuoksi heinäkuussa palvelukseen astuvien tilaisuus pidetään ensi viikolla Turussa kahtena eri tilaisuutena. Muut tilaisuudet ovat Loimaalla, Salossa ja Nousiaisissa. Infojen osanottajat kutsutaan prikaatin toimesta.
 
 


PALUU




AJANKOHTAISTA







© Porin prikaatin kilta ry 2016