15.11.2011

Jäsenrekisteritietojen päivitys - lue uudet ohjeet



 
Teimme lokakuussa kyselyn jäsentemme matkapuhelinnumeroista ja sähköpostiosoitteista. Saimme paljon uusia tietoja. Kiitokset kaikille ilmoittajille. Tulemme jatkamaan tietojen keräämistä, jotta mahdollisimman monen tiedot olisivat rekisterissämme. Tällä tavalla voimme valmistautua parempaan viestintään.
 
Jäsentemme tiedot luonnollisesti myös muuttuvat aika ajoin. Rekisterin Extranet -ominaisuus mahdollistaa tietojen päivittämisen omatoimisesti. Valitettavasti tältä osin käyttämässämme MPKL:n ylläpitämässä ohjelmassa ilmeni ongelmia. Saimme ilmoituksia etteivät jäsenemme päässeetkään kirjautumaan sisään. Kokeilujen kautta totesimme, että näin tosiaan oli. Raportoimme asiasta ohjelman tekijää ja asiaa selvitetään. Vielä ei ole tullut vastausta miksi osa pääsi rekisteriin ja miksi osa ei.
 
Yksi asia on jo selvinnyt. Postiosoitteen muuttuessa, sillä on vaikutusta. Nimittäin ohje kirjautumisessa on, että salasana on osoitteen postitoimipaikka isoilla kirjaimilla kirjoitettuna. Ohje tarkoittaa tilannetta jolloin jäsen kirjautuu ensimmäistä kertaa.
Jäsenen salasanaksi on päivittynyt postitoimipaikka alkuvuoden 2011 tilanteen mukaan eli ajankohta jolloin siirryimme käyttämään uutta palvelua. Mikäli jäsen on tämän jälkeen muuttanut ja postitoimipaikka on myös muuttunut, salasana ei ole muuttunut vaan on edelleen tuon vuoden 2011 alkuvuoden mukainen. Tämä asia ei ollut aikaisemmin saamissamme käyttöohjeissa mainittuna.
 
Kun jäsen kirjautuu Extranettiin, kannattaa muuttaa salasana. Tällöin osoitteen muutokset eivät vaikuta asiaan. Muutoinkin on parempi valita hieman vaikeammin arvattava salasana kuin postitoimipaikka.
 
Kokeile
Emme tiedä kuinka moni yritti päästä Extranettiin ja kun ei onnistunut, ei informoinut siitä meitä. Nyt toivomme, että mahdollisimman moni yrittäisi kirjautua rekisteriin.
Jos epäonnistut, ilmoita siitä meille netissä olevalla palautelomakkeella. Vastauspostissa toimitamme päivitetyn salasanan. Tähän mennessä kaikki ovat tämän toimenpiteen jälkeen saaneet yhteyden toimimaan.
 
Kirjautumiseen tarvitaan siis käyttäjätunnus, joka on jäsennumero ja salasanana eli postitoimipaikka isoilla kirjaimille kiirjoitettuna - ei postinumeroa. Mikäli et muista jäsennumeroasi, katso ohjeet nettisivuiltamme.
 
Mainittakoon, että nettisivuillamme mainitut muut tietojen muuttamistavat ovat edelleen käytettävissä.
 
 
 
 


PALUU




AJANKOHTAISTA







© Porin prikaatin kilta ry 2016