15.6.2010

Arvid Hornin ajasta moderniksi valmiusyhtymäksi



Arvid Hornin ajasta moderniksi valmiusyhtymäksi


Kenraaliluutnantti Arto Räty Porin Rykmentin – Porin Prikaatin Kilta ry:n Salon Seudun Alueosaston 50-vuotisjuhlassa

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra puheenjohtaja, arvoisa juhlayleisö,

Minulle on suuri ilo ja kunnia tänään Porin Rykmentin – Porin Prikaatin Kilta ry:n Salon seudun alueosaston 50-vuotisjuhlapäivänä onnitella teitä tärkeänä juhlapäivänänne. Entisenä Porin Prikaatin komentajana - mutta aina porilaisena - on juhlapuheen pitäminen minulle erityinen kunnia-asia. Tarkoituksenani on raottaa hieman historian verhoa ja luoda katsaus lähes 400 vuoden ajanjaksolle tarkastellen Porin Prikaatin ja sen edeltäjien kunniakkaita saavutuksia aina eversti Arvid Hornin ajasta tähän päivään.
 
Porin Rykmentin perustaminen ja Ruotsin vallan aika

Osana Suomen armeijan uudelleenjärjestelyjä päätti Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa II Aadolf 16.2.1626 perustaa Satakunnan alueelle jalkaväkirykmentin. Perustaminen annettiin Halikon Vuorentaan kartanossa syntyneen ja 36 vuoden ikään varttuneen, silloisen everstiluutnantti Arvid Hornin tehtäväksi. Keväällä 1626 everstiksi ylennetyn Hornin johdolla 26 pitäjään toteutettujen väenottojen päätteeksi rykmentti kokoontui ensimmäistä kertaa Turussa 3.8.1626. Vain kaksi viikkoa tästä rykmentti kuormattiin laivoihin ja kuljetettiin Pillauhun, Itä-Preussiin, jossa pääosa joukoista käskettiin linnoitusten varusväeksi. Kolme yksikköä liitettiin osaksi liikkuvia päävoimia.

Puolan sodassa rykmentin joukot osallistuivat muun muassa kunniakkaisiin Mewen taisteluihin, jossa puolalaisten sitkeistä yrityksistä huolimatta Ruotsi-Suomen joukot kykenivät pitämään Weikselin alajuoksulle sijoitetun linnoituksen lähes vuoden hallussaan. Lopulta he, puolustuskyvyn asteittain heikennyttyä, joutuivat antautumaan ja vetäytymään linnoituksesta. Myöhemmin aiheettomiksi osoittautuneista neuvottomuus-, pelkuruus- ja kevytmielisyyssyytöksistä suivaantunut Horn antautui oma-aloitteisesti panttivangiksi ja vietti sotavankeudessa seuraavat kaksi vuotta.

Kokonaisuudessaan kolmikymmenvuotiseen sotaan Porin Rykmentti osallistui 23 vuoden ajan yhteensä noin 15 000 miehellä, joista ainoastaan runsaat 250 palasi takaisin elossa ja terveinä. Tappiot olivat siis todella merkittävät. Pitkän sotakauden aikana rykmentti kehitti päämäärätietoisesti henkilöstönsä suorituskykyä vaativiin taistelutilanteisiin. Aktiivisella toiminnalla on väistämättä ollut myös vaikutus erinomaiseksi muodostuneeseen joukkohenkeen.

Ruotsin vallan ajan viimeiset vuosisadat olivat sotien täyttämiä. Pohjan sodassa 1600- luvun loppupuolella Porin Rykmentti taisteli Baltian suunnassa, Inkerinmaalla ja Saksan pohjoisosissa. Tehtävät olivat pääasiassa linnoitusten varusväkitehtäviä, mutta joukkoa käytettiin aika ajoin myös hyökkäyksellisesti.

Suuressa Pohjan sodassa 1700-luvun kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä karhuliput hulmusivat taistelukentillä Narvassa, Pultavalla, Napuen aukeilla ja Norjassa. Rykmentti kärsi sodan aikana runsaita tappioita mistä johtuen se jouduttiin perustamaan useita kertoja uudelleen.

Seuraavan kerran rykmentin liikekannallepano toteutettiin Hattujen sodassa 1740-luvulla. Joukko marssi nykyisen Kymenlaakson alueelle, mutta joutui venäläisten ylivoimasta johtuen osana Ruotsi-Suomen armeijaa vetäytymään ja lopulta antautumaan.

Pommerin sotaan 1760- luvun alkupuolella Porin Rykmentistä osallistui 500 miehen vahvuinen pataljoona. Tehtävänä oli jälleen linnoitusten puolustaminen, tällä kertaa Grimmenissä ja Loitzissa.
Kustaa III:n sodassa 1780- luvun lopulla rykmentti sijoitettiin aluksi Viaporin linnoitukseen, josta se siirrettiin varsin pian Mikkelin alueelle osaksi Savon Prikaatia. Savossa rykmentti erityisen ansiokkaasti ensin puolusti Porrassalmen alueella ja myöhemmin hyökkäsi Parkuinmäen suunnassa.
 
Ruotsin vallan ajan viimeiseksi sodaksi jäi vuosina 1808–1809 käyty ja Suomen Ruotsista irrottanut Suomen sota. Osaksi 1.Prikaatia organisoitu rykmentti käytti taistelutapoja monipuolisesti viivyttämällä ensin Itä-Uudellamaalla Kuuskoskella, torjumalla sitten vihollisen hyökkäykset Siikajoella, lyömällä seuraavaksi vastassa olleet venäläisjoukot erityistä urhollisuutta, rohkeutta ja taistelutahtoa osoittaneella hyökkäyksellään Lapualla sekä iskemällä pienillä osastoilla sissitoiminnan keinoja käyttäen vihollisen huoltoa vastaan.

Porin Rykmentin lähes 200 vuotta kestänyt aikakausi osana Ruotsi-Suomen armeijaa kehitti sen suorituskykyä sitkeästä linnoitusten puolustajasta monipuoliseksi, kaikki jalkaväen taistelutavat osaavaksi joukoksi. Noilta ajoilta on peräisin myös arvokkaita perinteitä, kuten Porin Prikaatin vuosipäivä, Puolustusvoimien kunniamarssi sekä kenraali Linderin vuonna 1932 lahjoittamana 1700- luvulta peräisin oleva Kuninkaallisen Porin Rykmentin komppanialippu, joka värikkäiden vaiheiden jälkeen on päätynyt kunniapaikalleen Huovinrinteen upseerikerholle. 


Autonomian aika

Autonomian ajan ensimmäisen puoliskon Suomen sotavoimat olivat Porvoon valtiopäivien päätöksellä lakkautettuina. Ruotujakolaitos kuitenkin säilytettiin. Vuonna 1853 puhjenneen Krimin sodan seurauksena ryhdyttiin perustamaan ruotujakoisia tarkk’ampujapataljoonia. 7.Porin Ruotujakoinen Tarkk’ampujapataljoona perustettiin Porin Rykmentin entisiin ruotuihin pohjautuen vuonna 1856. Tarkk’ampujapataljoonien koulutuksessa painotettiin aiempaa huomattavasti enemmän ampumataitoa, mutta myös mm. luku- ja kirjoitustaidon kehittämiseen kiinnitettiin huomiota. Koulutuksen huipentumia olivat kesäisin järjestetyt leirit, joissa joukkojen osaamista tarkasteltiin jopa koko sotaväen laajuudessa. Ruotujakolaitos jäi lopullisesti historiaan, kun kaikki ruotujakoiset pataljoonat lakkautettiin 1868. 

Vuoden 1878 asevelvollisuuslain perusteella perustettiin kahdeksan uutta tarkk’ampujapataljoonaa. Perustetut joukot olivat puhtaasti suomalaisia joukkoja, joita ei lain mukaan voinut käyttää maamme rajojen ulkopuolella. Yksi asevelvollisuuslain perusteella perustetuista pataljoonista oli 2.Turun Suomen Tarkk’ampujapataljoona, joka sai miehistönsä samalta alueelta kuin Porin Rykmenttikin aikanaan. Palvelusaika oli pisimmillään kolmen vuoden mittainen ja peruskoulutuskausikin kesti nykyisen kahdeksan viikon sijasta kymmenen kuukautta.

Vuoden 1878 asevelvollisuuslaki kumottiin ja Suomen sotaväki lakkautettiin vuonna 1901. Porin Prikaatin perinnejoukon, Turussa toimineen 2.Turun Suomen Tarkkampujapataljoonankin, asevelvolliset kotiutettiin pääosin jo saman vuoden loppuun mennessä. 
 

Itsenäisyyden aika

Vapaussodassa rykmentti taisteli ensin Satakunnassa Ahlaisten, Pomarkun, Noormarkun, Harjakankaan ja Lavian alueilla helmi-maaliskuussa 1918. Maaliskuussa rykmentin urhoolliset taistelijat osallistuivat myös hyökkäykseen Tampereen valtaamiseksi. Virallisesti itsenäisen Suomen Porin Rykmentti perustettiin 1. huhtikuuta 1918 ylipäällikön 34. päiväkäskyn velvoittamana. Pääasiassa komppanioittain ja tehtäväkohtaisesti muodostettuina osastoina taistelleiden porilaisten saavutukset vapaussodassa oli huomattu myös varsin korkealla tasolla. Ylipäällikkö, kenraali Mannerheim kiitti Porin urhoja loistavista voitoista Helsingissä 16.5.1918 järjestetyssä voitonparaatissa. 

Vapaussodan jälkeen rykmentti siirtyi kesällä 1918 Turkuun hajautettuna Vähä-Heikkilään ja Turun kasarmille, jonka rakenteita vuodelta 1934 voi nykypäivänä tarkastella ansiokkaasti rakennetusta pienoismallista Porilaismuseossa. Itsenäisyyden ensimmäiset vuosikymmenet keskityttiin koulutukseen ja joukon suorituskyky kehittyi merkittävästi. Ajalle oli luonteenominaista myös useat organisaatiouudistukset, kun saksalaisten johdolla suunniteltua armeijaamme muokattiin paremmin itsenäiselle Suomelle sopivaksi.  Rykmentti oli tunnettu kovasta koulutuksestaan, joka poiki myös erinomaisia tuloksia. Myös urheilusuorituksissa saavutettiin menestystä.

Rykmentin esikunta vastaanotti 5.10.1939 puhelinsoiton, jossa käskettiin suojajoukkokokoonpanoon siirtymisestä ja keskittämisestä Karjalan kannakselle. Rykmentistä perustettiin 1.Prikaatin III Pataljoona, Porin pataljoona. Pataljoona siirtyi Yksjärven ja Kirkkojärven väliselle kannakselle, josta se puolustusvalmistelujen jälkeen irrotettiin osana 1.Divisioonaa armeijan reserviksi. Talvisodan alettua Porin pataljoona sai tulikasteensa Leipäsuolla ”Metsänvartijan lohkolla”, jossa se aktiivisesti kylmissä olosuhteissa taistellen torjui ankarat vihollishyökkäykset itsekin merkittäviä tappioita kärsien. Leipäsuolta pataljoonan tie vei Viipurinlahdelle ja sieltä edelleen rauhansopimuksen jälkeen Savitaipaleen kautta Lemille 1.Prikaatin uudelleen perustamiseen liittyen.

Jatkosodassa Porin Rykmentissä palvellutta henkilöstä taisteli viidessä eri divisioonassa. Karjalan armeijaan sijoitetut porilaiset hyökkäsivät divisiooniensa mukana Laatokan, Syvärin, Äänisen ja Maaselän alueilla. Asemasotavaiheessa toiminta painottui iskuosastohyökkäyksiin, partiointiin sekä vanginsieppausyritysten torjuntaan. Myös venäläisten 9.6.1944 käynnistyneen suurhyökkäyksen torjuntaan osallistuttiin urhoollisesti. Porilaisperinteisten joukkojen taistelujen tien on historian kirjoituksissa todettu olleen pitkä, raskas ja nuoren veren viitoittama.

Rauhan tilaan palaamisen yhteydessä käskettiin Päämajasta Jalkaväkirykmentti 6:n sijoituspaikaksi Turku. Sodanjälkeisiä lähivuosia leimasi jälleenrakennukseen liittyvät komennustehtävät, mutta 1950- luvulle siirryttäessä koulutus saatiin asteittain käynnistettyä. Kaupungin laajentuessa vaikutti se väistämättä myös koulutusmahdollisuuksiin ja joukko-osaston siirtoa uudelle paikkakunnalle ryhdyttiin valmistelemaan. Vuonna 1952 rykmentin nimi muutettiin ensin 3.Prikaatiksi ja edelleen vuonna 1957 nykymuotoonsa Porin Prikaatiksi. Prikaati ehti toimia kokonaisuudessaan Turussa ainoastaan kuusi vuotta, jonka jälkeen se siirtyi asteittain vuoteen 1966 mennessä Säkylän ja Köyliön alueilta pakkolunastetulle maalle rakennettuun Huovinrinteen varuskuntaan.
 

Arvoisa juhlayleisö,

Tämän päivän Porin Prikaati on yksi maavoimien kolmesta valmiusyhtymästä. Se on Länsi-Suomen sotilasläänin suurin joukko-osasto. Prikaatin päätehtävä on tuottaa kansalliseen puolustukseen tarkoitettuja sodan ajan operatiivisia ja alueellisia joukkoja vuositason koulutusvolyymin ollessa keskimäärin 2200 varusmiestä ja 1000 reserviläistä. Prikaatilla on kansallisen puolustuksen lisäksi tehtävä tuottaa kansainväliset valmiusjoukot, jonka takia osa sen palkatusta henkilöstöstä ja varusmiehistä koulutetaan osaksi Suomen kansainvälistä valmiusjoukkoa. Koulutuksen lisäksi Porin Prikaati perustaa joukot operaatioihin, siirtää ne toimialueelle, rotatoi henkilöstön ja tarvittaessa purkaa operaation, kuten juuri on tapahtumassa Tsadin operaation osalta. Prikaati on ulkomailla kriisinhallintatehtävissä olevien joukkojen kansallinen johtoporras. Tällä hetkellä prikaatin kansalliselle johtovastuulle kuuluu noin 500 kymmenessä eri kriisinhallintaoperaatiossa palvelevaa suomalaista sotilasta.  Voidaan siis todeta, että porilaisista on tullut moniosaajia, eikä prikaatissa varmasti valiteta työn puutetta.

Arvid Horn on aikanaan luonut vankan ja kestävän kivijalan porilaisjoukkojen nyt jo lähes 400 vuotta jatkuneelle kehittämiselle. Vielä nykypäivänäkin tarkasteltaessa Porin Prikaatia eversti Hornin rykmenttiin peilaten on merkittäviä yhteneväisyyksiä helposti löydettävissä. Näistä esimerkkeinä mainittakoon toiminnan kansainvälinen ulottuvuus, oma-aloitteisuus, aktiivisuus ja päämäärätietoisuus osaamisen kehittämisessä sekä kyky operaatioiden nopeaan toimeenpanoon tilanteen niin edellyttäessä.

Hornin merkitys prikaatin ”kantaisänä” on aina ollut laajasti tunnustettu ja hänen arvostuksensa korkea. Eräänä osoituksena tästä on prikaatin nykyaikaisen koulutus- ja toimintakeskuksen nimeäminen Hornin halliksi ja sen parhaimmalle paikalle Ritarisaliin sijoitettu Arvid Hornin vaakunan muotovalokuva, joka minulla oli suuri kunnia Killan Salon seudun alueosastolta vuonna 2002 Porin Prikaatin komentajana vastaanottaa.

Porilaisjoukkojen kehittämistä läpi vuosien on edesauttanut merkittävästi myös se, että sillä on aina ollut, ja on edelleen, alueensa vankkumaton tuki takanaan. Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Killan pitkäaikaisen ja aktiivisen toiminnan vaikutus edellä mainittuun on kiistaton. Prikaatin perinteitä on aina huolella vaalittu ja niihin sitoutuminen on ollut voimakasta sukupolvesta toiseen.

Kunnia, Velvollisuus ja Tahto näkyvät myös tämän päivän porilaisten, erityisesti kiltalaisten, tekemisessä.



PALUU




AJANKOHTAISTA







© Porin prikaatin kilta ry 2016